Klikkaa suuremmaksi

Latokartanon liikuntahallin uudisrakennushanke sijoittuu Latokartanon uuden asuinalueen keskelle puisto- ja liikuntapalveluiden alueelle, jonka ympärille rakennetaan peruskoulu, asuinrakennuksia ja liikuntapuisto. Tulevan Latokartanon peruskoulun liikuntapaikat sijaitsevat tässä kiinteistössä. Lisäksi kiinteistössä ovat läheisen urheilukentän huoltotilat ja pukusuojat. Rakennukseen sijoittuvat myös koulun sekä Korttelitalo Leskenlehden, Päiväkoti Kissankellon ja Päiväkoti Toivon väestönsuojatilat.

Aikaisemmin kalliosuojana toteutettavaksi suunniteltu hanke jouduttiin kustannussyistä muuttamaan maanpäälliseksi rakennukseksi, ja sille laadittiin asemakaavamuutos samanaikaisesti hankesuunnittelun kanssa. Hankesuunnitelmavaiheessa haluttiin saada varmuus hankkeen toteutustavasta ja kustannuksista, sillä rakennuksella on suuri merkitys sekä alueen kaupunkikuvalle että viereisen, suunnitteilla olevan koulun liikuntatoiminnoille. Myös hankkeelle varatut kustannuspuitteet olivat varsin tiukat.

Näistä syistä rakennuksesta laadittiin jo hankesuunnitteluvaiheessa varsin tarkat, tuotemallimuotoiset L2 –suunnitelmat. Tuotemallista tehtiin määrälaskenta ja rakennusosapohjainen kustannusarvio.